04.07.2010 - Kouvola, Elimäki

MEJÄ-kokeen tulokset
4.7.2010 Kouvola, Elimäki

Järjestäjä: Kymen Spanielit ry
Kokeen ylituomari: Paul Vuori
Muut tuomarit: Susanna Kallström
Seppo Markelin
Kokeen vastaava toimitsija: Kimmo Kääriäinen
Kokeen sihteeri: Johanna Kääriäinen
Kokeen emäntä: Raila Silvennoinen
Sää: Helteinen

Ylituomarin kertomus

Kokeen järjestäjänä oli Kymen Spanielit ry. Kokeet pidettiin Elimäen Mustilan ja Hongiston metsissä, tukikohtana oli Elimäen Eräveikkojen metsästysmaja.
Ylituomarina oli Paul Vuori, Nurmijärveltä. Hän arvosteli koirat jäljillä Avo 4-6 ja Voi 16-18. Muina tuomareina olivat Seppo Markelin, Helsingistä arvostellen koirat jäljillä Avo 1-3 ja Voi 13-15 sekä Susanna Kallström Kotkasta arvostellen koirat jäljillä Voi 7-12.
Vastaavana koetoimitsijana oli Kimmo Kääriäinen Kotkasta. Maasto oli koemaastona sopivaa ja jäljet hyvin sijoitettu. Jälkien pituudet olivat riittävät ja ne oli hyvin piilomerkatut.
Sää oli Helteinen.
Oppaiden työskentely oli erinomaista. Kaatoina käytettiin kuivattuja hirvensorkkia. Riistahavaintoina rusakko ja metsäkanalintuja.
Kaikki koirat läpäisivät laukauksensietotestin hyväksyttävästi. Parhaana Yhdistyksen jäsenen omistamana Voi-luokan spanielina Kymen Kuohu kiertopalkinnolla palkittiin cockerspanieliuros Breeze Way to Fame om. Raili Savolainen ja parhaana Avo-luokan spanielina Kymen Pärske kiertopalkinnolla cockerspanieliuros Crab Apple's Coco Pops om. Sanna Parvinen.

 

AVO-koirat

cockerspanieli, uros, s. 7.7.2006 Rek. no FIN43142/06
Shavian Dark Diamond AVO 0
Mutikainen Kaisa pistettä

Tuomari: Paul Vuori, ohjaaja Kaisa Mutikainen

Tarmo nuuhkii tarkasti lähtömakuun ja lähtee itsenäisesti jäljelle. Ensimmäistä osuutta päästään vain alkuun, kun Tarmo seisahtaa paikalleen eikä kehotuksista huolimatta etene. Ohjaajan toivomuksesta Tarmo ohjataan eteenpäin. Jälkeä Tarmo etenee maavainun turvin ja pysyykin hyvin jäljellä. Valitettavasti oheistoimintaa, kuten heinien haistelua ja selällään pyörimistä on paljon, niin eteneminen kärsii. Ennen kulmaa tuomitaan toinen hukka etenemisen pysähtymisen vuoksi. Makuu merkitään ja kulma suoritetaan tarkasti. Valitettavasti heti kulman jälkeen Tarmo tekee stopin ja tuomitaan kolmas hukka. Harjoituksen vuoksi loppuun. Tarmo tuntuu tietävän missä jälki kulkee. Hieman intoa ja vauhtia lisää niin jatkossa tulee tuloksia.

 

englanninspringerspanieli, uros, s. 14.4.2007 Rek. no FIN28723/07
Riverando Casablanca AVO 3
Kopra Tuija 26 pistettä

Tuomari: Paul Vuori, ohjaaja Tuija Kopra

   Jäljestämishalukkuus (6) 2 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 4 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 4 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 11 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 2 pistettä

Dino nuuhkaisee makuuta. Osa opastusalueesta ohjaten, loppu itsenäisesti. Jäljestäessä käytetään melko paljon ilmavainua, joka tuulisessa kohdassa vie koiran pois jäljen päältä. Jäljen sijainnista kuitenkin ollaan tietoisia. Vauhtina on sopiva kävelyvauhti. Ensimmäisellä osuudella jäljen sivulle mennään kaksi kertaa tuulen vaikutuksesta. Kaarrokset pieniä. Makuu nuuhkitaan. Kulmalla n. 10m. mittainen kaarros. Toista osuutta melkein loppuun tarkasti jäljellä. Valitettavasti jäljen päällä oli myös nukahtanut rusakko, joka heräsi kolmikkomme saapuessa paikalle. Koira ei rusakkoa havainnut mutta kiinnostui tuoreista jäljistä ja lähti niiden perään. Vielä lentoon lähtenyt lintu täydensi häiriön ja ohjaaja halusi koiran takaisin jäljelle. Palautus lähelle kulmaa. Dino jäljestää kulmalle, merkitsee makuun ja palaa rusakkojäljille, josta nyt toinen hukka. Palautuksen jälkeen suoraan jälkeä pitkin kaadolle, jota nuuhkii. Hyvä suoritus, valitettava riistahäiriö sekoittaa koiran pään hetkeksi.

 

walesinspringerspanieli, uros, s. 15.10.2007 Rek. no FIN58646/07
Benton What Women Want AVO 2
Hakola Satu ja Hyvärinen Pentti 38 pistettä

Tuomari: Seppo Markelin, ohjaaja Satu Hakola

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 6 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 7 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 12 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 4 pistettä

Lähdössä hieman vaikeuksia, mutta kun suunta selviää niin suorat osuudet hyvää jäljestystä sopivalla vauhdilla. Ensimmäinen makaus merkataan, toinen ohi. Kulmat hyvin. Kaadon ohittaa, josta hukka. Sen jälkeen osoittaa kaadon nuuhkien.

 

rhodesiankoira, uros, s. 1.12.2006 Rek. no FIN12199/07
Harjaselän Peto AVO 1
Lindqvist Nina 46 pistettä

Tuomari: Seppo Markelin, ohjaaja Nina Lindqvist

   Jäljestämishalukkuus (6) 5 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 10 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 9 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 14 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Hyvin rauhallisesti jäljelle. Ensimmäinen osuus rauhallista vauhtia ja pienillä lenkeillä. Koira saa ensimmäiseltä makaukselta hyvän lähdön ja sen jälkeen reipasta vauhtia suorat osuudet. Toisen osuuden lopulla riistanjäljet haittaavat jäljestystä. Jatkaa kuitenkin jäljestystä kovan innostamisen jälkeen. Makaukset merkkaa. Kulmat hyvin. Kaadon osoittaa nuuhkimalla.

 

cockerspanieli, narttu, s. 16.5.2008 Rek. no FIN38653/08
Crab Apple's White Chocolate AVO 1
Leinonen Sanna & Kääriäinen Johanna 47 pistettä

Tuomari: Paul Vuori, ohjaaja Jukka Leinonen

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 11 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 10 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 12 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Nelli nuuhkii lähtömakuun ja lähtee innokkaasti jäljelle. Nelli käyttää jäljestäessä erittäin paljon maavainua, mutta tarpeen tullen palaa jäljelle ilmavainunkin turvin. Koko jälki jäljestetään reippaalla kävelyvauhdilla. Ensimmäisellä osuudella vain yksi poikkeama jäljeltä. Tarkistuslenkki olisi varmaan ollut pienempi, ellei kierrettäväksi olisi sattunut iso lohkare. Ensimmäinen makuu nuuhkitaan. Kulmalla pari pientä pistoa. Toisella osuudella yksi pieni sivupisto ja yksi pieni tarkistuskaarros, josta ohjaajan kehoituksella kirsu pystyssä jäljelle. Toinenkin kulma tarkasti, valitettavasti makuulle vain vilkaisu. Kolmannella osuudella yksi pidempi pisto sivulle. Tältä takaisin hienosti koukkaamalla jäljen tulosuuntaan. Hieno ratkaisu. Sorkkakin löydetään ja sitä nuuhkitaan. Erittäin hyvä ja varma suoritus.

 

cockerspanieli, uros, s. 16.5.2008 Rek. no FIN38648/08
Crab Apple's Coco Pops AVO 1
Parvinen Sanna 49 pistettä

Tuomari: Seppo Markelin, ohjaaja Jani Katajala

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 12 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 10 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 13 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Hyvä lähtö. Suorat osuudet hyvää, reipasta jäljestystä. Makaukset merkkaa. Ensimmäinen kulma hieman liian isolla lenkillä, toinen pienemmällä lenkillä. Kaadon osoitti nuuhkien.

 

 

VOI-koirat

cockerspanieli, narttu, s. 6.2.2005 Rek. no FIN18112/05
Breeze Sun 'n' Fun VOI 0
Sorsa Mervi pistettä

Tuomari: Paul Vuori, ohjaaja Mervi Sorsa

Häntä heiluen Sanni nuuhkii lähtömakuun. Opastusalue loppuun, ohjaajan roikkuessa kiinni koirassa. Ensimmäistä osuutta edetään täysin jäljen päällä, lähes katkokulmaan asti. Hieman ennen kulmaa ajaudutaan jäljen sivuun. Jäljen suuntaisesti, mutta kuitenkin sivussa edetään niin pitkään, että oikaistaan katkokulma. Matkaa jatketaan jäljen yli ja koska suunnassa ja vauhdissa ei tapahdu muutosta, tuomitaan hukka. Palautuksen jälkeen toista osuutta tarkasti lähes osuus loppuun. Jälleen hieman ennen kulmaa poistutaan jäljeltä, tällä kertaa määrätietoisesti. Tästä toinen hukka. Kulma tarkasti. Kolmas osuus toisen toistoa. Hyvää työtä ja ennen kulmaa poistutaan jäljeltä. Kolmas hukka ja kokeen lopetus. Harjoituksen vuoksi kaadolle. Makuista Sanni ei tänään suuresti välitä. Yhdellä nuuskitaan, muut yli kävellään. Tänään hieman epäonnea, koska suurin osa työstä mallikelpoista.

 

cockerspanieli, narttu, s. 29.9.2001 Rek. no FIN43593/01
Triplet Mary Poppins VOI 3
Silvennoinen Raila 21 pistettä

Tuomari: Susanna Kallström, ohjaaja Raila Silvennoinen

   Jäljestämishalukkuus (6) 2 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 3 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 2 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 10 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 1 pistettä

Innokas lähtö. Senni ohjataan jäljelle, ja se lähtee reippaasti liikkeelle. Osuuden alkupuolella Senni vilvoittelee ojassa ja syö ruohoa aivan jäljen päällä. Senni ei juuri ohjaajan kehoituksista välitä. Käydään aivan hukan rajamailla, jatkaa kuitenkin itsenäisesti. Osuuden loppu hyvin, kulma tarkasti. 2. osuus hyvää suoraviivaista jäljestystä kulmalle, jossa katkos. Katkos tuottaa Sennille päänvaivaa ja se pyörii kauan sen tuntumassa. Lopulta menee melko lähelle veretyksen alkua, mutta jää piehtaroimaan. Tuomitaan hukka. 3. osuus muutamin lenkein kulmalle, joka pienellä rengastuksella. 4. osuus hyvää jäljestystä aina kaadolle, jonka osoitti ja jäi sen luokse. Makauksista merkkaa hyvin 2. ja 3. ja 4, 1 ylittää. Palkintosijaan vaikuttaa tänään hukan lisäksi enimmäisajan ylitys.

 

englanninspringerspanieli, narttu, s. 7.5.2004 Rek. no FIN33867/04
Saframin Jabadabaduu VOI 3
Nuolikoski Sari & Sillanpää Kirsi 28 pistettä

Tuomari: Seppo Markelin, ohjaaja Sari Nuolikoski

   Jäljestämishalukkuus (6) 3 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 3 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 3 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 13 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 3 pistettä

Hyvä lähtö. Ensimmäinen osuus hyvää, sopivavauhtista jäljestystä. Toisella osuudella muutamia laajoja lenkkejä, kolmas osuus hyvin. Neljännellä osuudella määrätietoinen poistuminen jäljeltä, josta hukka. Kaikilla makauksilla hyvä merkkaus. Ensimmäinen kulma hyvin. Toinen kulma isolla lenkillä. Katkoa ei selvitä, ja tulee hukka. Kaadon osoittaa nuuhkimalla.

 

cockerspanieli, uros, s. 14.11.2006 Rek. no FIN54297/06
Delichon Chubbycloud VOI 2
Sarviaho Kati 34 pistettä

Tuomari: Paul Vuori, ohjaaja Kati Härkönen

   Jäljestämishalukkuus (6) 4 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 6 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 7 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 10 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 4 pistettä

Innokkaasti lähtömakuulle. Nuuskittuaan makuun pomppii pidäteltynä opastusalueen loppuun. Opastusalueen loputtua ohjaaja antaa Gimlille narunmitan vapautta ja Gimli selvästi rauhoittuu. Jälkeä lähdetään etenemään maavainun turvin, lähes jäljen päällä. Ensimmäistä osuutta makuulle, jota nuuhkaisee nopeasti. Edetään taas hetki, kurkistetaan ohjaajaa ja poistutaan jäljeltä määrätietoisesti. Palautuksen jälkeen taas hyvää työtä katkokulmalle asti. Katkokulmalla veren loppuminen havaitaan heti ja kohde selvitetään jalanjälkiä pitkin helposti. Toinen osuus täysin jäljen päällä, makuu yli kävellään. Toinen kulma erittäin tarkasti. Kolmas osuus hienosti jäljen päällä, makuukin huomioidaan. Viimeinen kulma tarkasti. Viimeisellä osuudella on kostea oja, jonka jälki ylittää. Gimli käy ojassa kylpemässä, mutta kun pitäisi edetä jälkeä on vaikeuksia ylittää oja. Monen yrityksen jälkeen ylitys onnistuu. Viimeisen osuuden makuun yli kävellään. Sorkka Gimliä kiinnostaa. Hyvää työtä, jatkossa makuille enemmän huomiota.

 

englanninspringerspanieli, uros, s. 6.2.2005 Rek. no FIN16632/05
Ancer's Dynamite Charm VOI 2
Luukkonen Tuula & Rummukainen Heli 34 pistettä

Tuomari: Paul Vuori, ohjaaja Tuula Luukkonen

   Jäljestämishalukkuus (6) 4 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 8 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 7 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 8 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 4 pistettä

Tuftuf nuuhkaisee makuun ja lähtee itsenäisesti jäljelle. Jäljestysvauhti on maastoon sopiva kävelyvauhti. Jäljestäessä käytetään sekä ilma- että maavainua. Suorat osuudet lähes jäljen päällä. Makuut ei kauheasti kiinnosta. Yhdellä hyvä merkintä, yhdellä nopea, yksi ylitetään ja yksi kierretään. Kulmista toinen tarkasti, toinen pienellä tarkistuksella. Katkokulma ei tänään onnistunut. Veretyksen loputtua ilmaan lähti kanalintu, joka houkutti koiraa, ja häiritsi sen keskittymistäYrityksistä huolimatta jälkeä ei löydy ja tuomitaan hukka. Jäljen lopussa olevalle sorkalle reippaasti. Kuumasta ilmasta johtuen ei sorkkaa kauheasti nuuhkita mutta jäädään sorkalle seisomaan. Valitettavasti katkokulma pilasi muuten hienon työskentelyn.

 

espanjanvesikoira, narttu, s. 11.9.2003 Rek. no ER43385/03
Herman's Miguela VOI 2
Horne Paula 34 pistettä

Tuomari: Susanna Kallström, ohjaaja Paula Horne

   Jäljestämishalukkuus (6) 3 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 6 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 5 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 14 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 3 pistettä

Mikku haisteli alkumakauksen ja se opastettiin jäljelle. Mikku jäljestää sopivalla kävelyvauhdilla, pääasiassa ilmavainua hyväksi käyttäen. Kaksi ensimmäistä osuutta melko tarkkaa jäljestystä., muutamalla narunmittaisella tarkistuslenkillä. Kolmannen osuuden alussa Mikku poistuu jäljeltä, eikä palaa, tuomitaan hukka. Uuden aloituksen jälkeen vielä vähän pyörimistä, kunnes jatko löytyy. Osuuden loppupuolella Mikku väsähtää ja pyörii hetken läheisellä metsäautotiellä ruohoa syöden. Palaa kehoituksista jäljelle. Viimeinen osuus jälleen melko tarkasti. Hyvin kaadolle, jota jäi haistelemaan. Kulmat tarkasti. 1. kulmalla ollut katkos selviää laajahkolla lenkillä. Merkkaa kaikki makaukset erinomaisesti pyähtyen. Hyvä suoritus.

 

labradorinnoutaja, narttu, s. 2.3.2007 Rek. no FIN17743/07
Strongline's Moneypenny VOI 1
Markelin Virva ja Seppo 40 pistettä

Tuomari: Susanna Kallström, ohjaaja Virva Markelin

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 11 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 9 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 7 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 2 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Sanni ei malta haistella alkumakausta vaan lähtee ohjattuna reipasvauhtiseen jäljestykseen. Kahdella ensimmäisellä osuudella tehdään muutamia pieniä lenkkejä, samaten viimeisellä osuudella yksi lenkki. Muuten jälkitarkasti. Katkokulma 1. kulmalla selviää saappaanjälkiä pitkin, 2. ja 3. kulma tarkasti aivan jäljen mukaan. Ohittaa kaikki makaukset. kaadon nuuhkaisee ja jatkaa eteenpäin. Hyvä jälkikoira, jonka makausten merkkaus tänään puutteellista. Saisi myös olla kiinnostuneempi kaadosta.

 

cockerspanieli, narttu, s. 17.8.2003 Rek. no FIN40460/03
Jenlin Love Letter VOI 1
Helle Riitta 43 pistettä

Tuomari: Susanna Kallström, ohjaaja Riitta Helle

   Jäljestämishalukkuus (6) 5 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 11 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 8 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 11 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Tuisku haisteli alkumakauksen ja lähti innokkaasti maa- ja ilmavainuiseen jäljestykseen. 1. osuus muutamin lenkein kulmalle, joka selvitetään rengastamalla. 2. osuudella lenkkejä tehdään enemmän, etenkin jäljen oikealle puolelle. 2.kulmalla katkokulma, jonka Tuisku selvittää tarkastamalla ensin taustan ja sen jälkeen rengastaen. 3. osuus muutamin pikkulenkein kulmalle, joka nopeasti rengastaen. 4. osuus hyvää jäljestystä kaadolle, jonka viereen jäi. Makauksista merkkaa pysähteen 2. ja 4. Ensimmäisen ja kolmannen ohitti. Hyvä suoritus helteisessä säässä. Vauhtia hiljentämällä tarkkuus voisi parantua.

 

cockerspanieli, uros, s. 1.1.2000 Rek. no FIN14526/00
Muskettikoiran Don Juan VOI 1
Syvänen Saija 45 pistettä

Tuomari: Susanna Kallström, ohjaaja Marko Hyyryläinen

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 11 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 9 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 11 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Innokas lähtö. Doni nuuhkaisee alkumakuun ja lähtee sopivavauhtiseen jälkityöhön. Kaksi ensimmäistä osuutta hyvää jäljestystä muutamin narunmittaisin lenkein. Kolmas ja neljäs osuus aaltoilevampaa jäljestystä ja neljännellä osuudella Doni vähän väsähtää, ja tekee yhden vähän laajemman lenkin tulosuuntaa tarkastaen. Katkokulman 1. osuudella selviää rengastaen, 2. kulma hieman takaa. 3. kulma tarkasti. Makauksista merkkaa hyvin pysähtyen 1. ja 2. Kolmannen ja neljännen ylittää. Osoitti kaadon ja jäi sille. Erittäin hyvä suoritus vaativassa kelissä.

 

englanninspringerspanieli, narttu, s. 17.3.2005 Rek. no FIN21027/05
Engwell's Xaraco VOI 1
Kokkarinen Anu 45 pistettä

Tuomari: Seppo Markelin, ohjaaja Anu Kokkarinen

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 12 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 10 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 9 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Hyvä lähtö. Koira jäljestää sopivaa vauhtia. Suorat osuudet melko hyvää jäljestystä. Kulmat hyvin. Katkon selvittää lenkeillä. Ensimmäisen makauksen merkkaa, muut ylittää. Kaadon osoittaa nuuhkimalla.

 

cockerspanieli, uros, s. 14.7.2005 Rek. no FIN38916/05
Breeze Way to Fame VOI 1
Savolainen Raili 49 pistettä

Tuomari: Seppo Markelin, ohjaaja Raili Savolainen

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 12 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 10 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 13 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Hyvä lähtö. Koira jäljestää sopivaa, reipasta vauhtia. Suorat osuudet hyvää jäljestystä. Kulmat hyvin. Katko nopeasti ihmisen jälkiä apuna käyttäen Kolme ensimmäistä makausta osoittaa pysähtyen, neljännen makauksen merkkaa hiukan nopeasti. Kaadon osoittaa nuuhkien.

 

labradorinnoutaja, narttu, s. 2.12.2005 Rek. no FIN54097/05
Wellenbrecher Dashing Diana VOI 1
Linko Jaana 50 pistettä

Tuomari: Susanna Kallström, ohjaaja Jaana Linko

   Jäljestämishalukkuus (6) 6 pistettä
   Jäljestämisvarmuus (12) 12 pistettä
   Työskentelyn etenevyys (10) 10 pistettä
   Lähtö, kulmat, makaukset (14) 14 pistettä
   Käyttäytyminen kaadolla (3) 3 pistettä
   Yleisvaikutelma (5) 5 pistettä

Innokas lähtö. Lilli haistelee alkumakauksen ja ohjaaja jarruttaa vauhdin sopivaksi kävelyvauhdiksi. Erinomaista jäljestystä kaikki osuudet, maa- ja ilmavainua hyväksi käyttäen. 1. kulmalla katko, joka selviää jalanjälkiä hyväksi käyttäen. 2. kulma takaa hieman varmistaen ja 3. kulma erinomaisesti pienellä rengastuksella. Koira merkkaa kaikki makaukset hienosti pysähtyen. Kaadolle hieman sivukautta, osoitti sorkan ja sen luo. Hieno suoritus vaativassa, erittäin helteisessä säässä.